torstai 21. tammikuuta 2010

Milloinkahan sitä oppisi? Jos kuuluu joku pieni ääni, joka sanoo, että se on pieni. Kannattaisi kuunnella sitä. Ja aina kun se pieni ääni sanoo jotakin, se on yleensä aina oikeassa. Siitä tuli pieni. Tai yläosa on sopiva, mutta alaosa on pieni. Ja jos kuvasta ei näy, niin siinä on sitten kaikki kaitaleet kiinnitettynä.


Joskus kauan sitten aloitin itselle Norosta raitasukkia. Niistä tuli vähän kummalliset, ja hautautuivat jonnekin. Kaivoin ne esiin ja totesin, että ne joutavat purkuun. Neuloin sukkia kumpaakin yhtä aikaa ja kerän alku- ja loppupäästä niin, että langat olivat melkoisessa sotkussa. Ja ei ne muutenkaan miellyttäneet silmää. Onneksi mulla on toinenkin kerä, kahdelta kerältä raidoitettuna tulee paljon nätimpää. Nämä menevät kummitytölle, on kuulemma taas kasvanut ulos sukista. Sukan alla näkyy Taskupaita II, joka vaatisi vain hieman viitseliäisyyttä, että sen saisi valmiiksi. Ennen kuin lapsi kasvaa, niin ettei mahdu tähän kakkoseenkaan. Mutta kun on kivempi aloittaa uusia.

Titityyltä tilasin uutta lankaa, Bc Garnin Semilla. Ihanan tuntuista lankaa. Ja nyt on niin monta työtä kesken, että silmukkamerkitkin loppuivat. Onneksi niitäkin saa lisää.

tiistai 19. tammikuuta 2010

Mulla on ollut ihan käsittämätön onni blogiarpajaisissa. Jo kolmannen kerran voitin! Tämä ihana paketti tuli Paulalta Spending My Time -blogista. Kiitos, on mieluinen!


Lisää arvontoja, Parolan Asemalla arvotaan K-kirjain! Käykäähän muutkin siellä.

Olis mulla valmistakin, (tai joo, napit puuttuu), kun vaan sais kuvattua. Ja uusia aloitettuja vaikka huru mykke. Tein muka uudenvuodenpäätöksen, tai kaksikin (yleensä en tee sellaisia). Toinen oli, että uutta työtä ei aloiteta ennen kuin edelliset on valmiina. Sen rikoin heti eka viikolla, kun tuli hieno malli eteen. Toisen päätöksen olen pitänyt, mutta se ei liitykään neulomiseen.

Kiitos kaikille huivikehuista! Samille tiedoksi, että mä voin neuloa sullekin tuollaisen.