sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Minä täällä, hei taas! Jospa saisi tämänkin päiväkirjan ajan tasalle.

Nämä pienet töppöset lähtivät joululahjaksi kummitytölle. Viime vuonna tein, harvinaista kyllä, kolme itseneulottua joululahjaa. Kahdet olivat ihan peruslapaset Drops Alpacasta, niistä ei löydy kuvia. Ei näissä töppösissäkään mitään ihmeellistä ole. Nämäkin ovat Drops Alpacasta, kolminkertaisena neulottu. Kaapista löytyi kolme vajaata kerää ja sain ne kaikki kulumaan näihin. Paino oli tasan 50g ja puikkoina 3,5mm. Onneksi tiedot tulivat merkityksi Ravelryyn, eihän niitä muuten muistaisi ollenkaan.


Tuli hirveä halua saada punainen huivi jouluksi. Ensin suunnittelin huivia punaisesta Jitterbugista, kun sitä sattui olemaan yksi vyyhti. Se tuntui kuitenkin vähän paksulta ja halusin hieman juhlavamman huivin. Olin jo lähes tilaamassa lankaa, kun tuli mieleen tutkia vähän omia lankalaatikoita. Ja kas vain, sieltähän löytyi ihan oikeaa huivilankaa, Bc Garnin Jaipur Silk Finoa. Ostettu viime kesänä Titityystä.


Malliksi valikoitui Cascata Twist Collectivesta. Väri on tosi kaunis, käsinvärjätty punainen. Puikkoina käytin 3,0mm.



Tämäkin on vielä viime vuodelta. Kauluri, jonka kohtalosta en ole vielä ollenkaan varma. Malli on Brooklyn Tweedin Tweedin Jaredin Ptarmigan. Lanka on Ilulta tilattua kashmirsukkista, joka on kyllä yksi mun lempilangoista. Jätin pitsikuvion pois, kun se näytti niin levottomalta. Mutta se kohtalo. Tämä on liian iso mun kaulaan. Pitäisi purkaa, mutta en ole saanut aikaiseksi. Tuo malli on niin kaunis, että teen toisen jostain yksivärisestä langasta. Lanka on ihanaa ja ihanan väristä, vaikka ei olekaan mulle tyypillistä.


13 kommenttia:

.k kirjoitti...

Ihana kauluri!!!!

hillanen kirjoitti...

Aivan superihania neuleita kaikki :) Niin ihania värejäkin..

Tess kirjoitti...

Aivan ihana huivi ja tosi namussa värissä!

Elina kirjoitti...

Upean värinen ja näköinen huivi!

Eimi kirjoitti...

Piti tulla heti sun blogiin katsomaan kun sinä niin ihanasti minua "tuit" räveltämössä.

Ihana huivi niin ihanan värinenkin. Tosi juhlava. Se taitaa vieläpä kiiltääkin?

T. Eimi

kaisa kirjoitti...

Kiitos .k! On tuo ihana, lanka on yksi mun parhaita ostoja ilulta.

Kiitos hillanen ja Tess!

Kiitos Puikkojen kilinää, huivi on tosi ihanan värinen. Nuo kuvat eivät ihan tee oikeutta värille, lankakuvassa näkyy värinvaihdot.

Eimi, voi kun lämmittää mieltä. Eikö se ole niin, että siellä tuetaan toinen toistamme? Huivi on ihan kuule silkkiä, kiiltää, kiiltää.

outi kirjoitti...

Onpa upea kauluri! Ja ahkerana on oltu, ihan selvästi.:)

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Kiva lukea päivityksiäsi! Siitä liian suuresta kaulurista - voisiko sitä pitää takinkauluksen päällä? Minulla on yksi sellainen kauluri, ja kätevä onkin; ikään kuin tiukkaan kiedottu huivi. Etuna vain, että se huivi ei putoa pois.

kaisa kirjoitti...

outi, en kyllä tiedä ahkeruudesta. Tai ei siitä oikein jää jälkeä, noin 2/3 menee syystä tai toisesta purkuun.

Mari, kiitos! Kaulurin oli tarkoitus tulla asusteeksi puseron kanssa, mulla on mustia pooloja, joita sen ajattelin piristävän. Sitten ystäväni Lapinita sanoi, että se sopisi mun ruskean nahkatakin kanssa hyvin. Sitäpä tässä makustelen, voisi hyvinkin sopia.

Heidi kirjoitti...

Ooh, kauluri miellyttää minunki silmää eritoten. :o) Ehkä se on tuo turkoosi, joka minua aina keväisin kiehtoo. Pitääpäs laittaa tuo ohje Ravelry-jonoon.

kaisa kirjoitti...

Tuo turkoosi mullakin erityisesti miellyttää tuossa langassa, Heidi. Ohjeen kuvassa on valkoinen, se on aivan ihanan näköinen.

Katja kirjoitti...

Upeita luomuksia jälleen!

kaisa kirjoitti...

Kiitos Katja!