sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Tämä blogi ei ole kuulemma päivittynyt pitkään aikaan. Kurja juttu.

Kun kerran torkuttaa aamulla, niin on tosi helppo torkuttaa toisenakin aamuna. Ja kun kerran lintsaa jumpasta, niin on helppo lintsata toisenkin kerran. Kun kerran ostaa lankaa netistä, on helppo tehdä se toisenkin kerran. Ja kun kerran siirtää blogaamista, niin sitä on helppo siirtää toisenkin kerran. Ja kun on tehnyt sitä muutaman kerran, ei enää kehtaa blogata ollenkaan. Mulla kävi just niin. Ystävä S Vantaalta soitti tuohtuneen puhelun, että hän meni katsomaan mitä uutta siellä olisi, ja siellä ei ollut yhtään mitään uutta. Toinen ystävä A-S sanoi, että olisi kiva, jos laittaisit sinne jotain. Ootte ihania ystäviä. Nyt mä laitan pikakelauksella lähes puolen vuoden kuulumiset. (Ei niitä niin kamalan runsaasti olekaan.)

Kauluri Heidille kiitokseksi hienosta konsertista. Kieltämättä hassua antaa keskellä kesää alpakkaista kauluria lahjaksi, mutta siinä tilanteessa koin tämän paremmaksi kuin normaalit kukkaset. Malli on Pretty Thing (ravelry), lanka Sandnes Alpakka. Puikkoja en tietenkään muista, kun ei tullut tehtyä projektia ravelryyn. Enkä langanmenekkiä.

Sitten mä oon vähän opiskellut. Tietokoneen ääressä on tullut vietettyä tunti jos toinenkin (muutakin kuin ravelryssä tai lankakaupoissa). Punainen mytty on keskeneräinen Laar. Siitä neuloin kesän aikana kolme versiota, ensimmäinen liian iso, toinen liian pieni ja kolmas liian pieni. Nyt se on tuolla miettimässä miksi haluaisi seuraavaksi tulla. Lanka on ihanaista Ilun bambusilkkisukkista. Kuvass se ensimmäinen versio, ehkä noin 10 numeroa liian iso. En ymmärrä, miten niistä seuraavista saattoi tulla liian pieniä.

 
Kesäloman tavoitteena oli oppia kunnolla kehräämään. Ja hyvin pääsinkin alkuun.


100% merinoa, 100g/300m. Ensimmäinen navajokerrattu, ja ihastuin siihen niin paljon, että muulla tavalla en ole sen jälkeen kerrannutkaan.



Merinosilkkiä 80/20. Tästä en ole laskenut metrejä, mutta suurin piirtein saman vahvuista kuin tuo seuraava lanka. Tämä on CorgiHillin värjäystä.



Ystävältäni Lapinitalta synttärilahjaksi saatu CorgiHillin merinokashmir. Aivan taivaallisen ihanaa kehrättävää. Ja väri on huikean ihana, tuossa ylemmässä kuvassa on suurin piirtein oikea väri. 120g/292m.

Oli mulla vielä muutakin, mutta en millään jaksa enempää.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Kesä.
 

Global Warming. Ohje löytyy Villapeikolta, sieltä sivupalkista.







---------------------------------------
Mä en tule toimeen tämän bloggerin kanssa. Kuvia en saa ollenkaan niin  kuin haluaisin, ja tekstiäkään ei meinaa saada sinne mihin haluaa. Miten teillä muilla bloggerin käyttäjillä, onko ollut ongelmia?

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Tämä blogiparka on ollut taas ihan unohduksissa. Mutta nyt, blogin syntymäpäivänä, laitankin sitten kaikki esittelyä odottavat neuleet esille.

Ensimmäisenä tulee jo tammikuussa valmistunut pipo-kaulaliinasetti. Näissä on lankana Tausendschöniltä tilattu Merino Extrafein. Ja lanka on todellista extrafeiniä, aivan käsittämättömän pehmeää! Neuloessa vähän halkeilevaa, mutta ei pahasti. Väri on Bougainville. Langan tilasin yhteistilauksena ystäväni Lapinitan  (ravelry) kanssa ja sainkin toisen vyyhdin Lapinitalta joululahjaksi. Kiitos! Muistan sua aina, kun laitan kaulaliinan kaulaan. Kaulaliinan kuvio löytyi Umaro-peitteestä. Tuo peite olisi ihana neuloa myös, niin kaunis se on.

Tässä vaivaantunut yhteiskuva piposta ja kaulaliinasta. Nuo nimeltä mainitut eivät taida olla vaivaantuneita, vaan se jota ei mainittu. Pipon malli on Little Things (ravelry).


Ihanalla kummitytöllä oli 3-vuotissynttärit huhtikuun loppupuolella. Minähän reippaana kummitätinä neuloin tytölle takin. Joka osoittautui sitten liian pieneksi. Vähän potutti, mutta takille löytyi kyllä sopivakin käyttäjä. Siskontyttö oli tosi onnellinen saadessaan uuden neuletakin. Takin malli on Ullasta Sikuriina ja lanka Drops Safran, puikot 3mm. Ohje on paksummalle langalle, joten lisäsin leveyteen yhden mallikerran.


Vieläkin on valmistuneita. Seuraavana listalla ihanaakin ihanampi malli Atelier (ravelry). Tähän ihastuin heti, kun se näkyi ravelryssä. Lankavalinta oli helppo, halusin neuloa sen Old Maiden Aunt Yarnsin alpakkasilkistä. Sain lankaa yhden vyyhdin ravelryn TSV-vaihdossa Olebrumilta ja ihastuin täysillä. Tilasin melkein heti lisää tähän tarvittavan määrän.


Lanka on mielettömän ihanaa neuloa ja neuloutuukin tosi kauniisti. Lämmin, pehmeä, täydellisen istuva. Pitkästä aikaa sain valmiiksi tällaisen isomman neuleen ja johon olen kaikkinensa tyytyväinen. Nytkin on päällä.


Ja vapuksi valmistui uudet sukat. Malli on Bones Neulekirjasta. Lanka ilun perussukkalankaa, väri Cherry Point, puikot lempparit 2,25mm.


Näiden kuvaamisen kanssa oli vähän ongelmia. Yritin päivällä moneen otteeseen kuvata, mutta aina vaan tuloksena oli epätarkkoja kuvia. Outi onneksi pelasti tilanteen tulemalla sopivalla hetkellä oven taakse. Kiitos Outi kuvista!

Vähän tuli tällainen listauspäivitys. Mulla on ollut jonkinlainen bloggausväsymys, ja olenkin miettinyt, pitäisikö tämä jättää kokonaan unholaan. Pitää vielä miettiä asiaa, jaksanko jatkaa vai lopetanko kokonaan.

lauantai 26. maaliskuuta 2011

Naapurini täytti jokin aika sitten 80 vuotta. Koska naapurini on ihana ihminen, halusin muistaa häntä sukilla. Huivi olisi ollut helpompi neulottava ilman mittojen ottoa, mutta sellaisen olen jo aikaisemmin antanut. Siispä otin riskin ja neuloin ihan mutulla sukat.


Langan tuli tietenkin olla jotain vähän luksusta. Ja tämä Fleece Artistin Nyoni on sitä minun mielestäni. Langassa on 65% villaa, 20% mohairia, 10% nylonia ja 5% silkkiä. Malliksi valitsin Petäjä-sukat, tykkään tuosta mallista kovasti. Puikot olivat 2,5mm.

Mietin ensimmäisen sukan valmistuttua, että pitäiskö käydä sovittamassa, mutta en sitten saanut aikaiseksi. Riskinotto kannatti, sukat olivat juuri sopivat! Ja näytti, että olivat hyvin mieluisat.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Minä täällä, hei taas! Jospa saisi tämänkin päiväkirjan ajan tasalle.

Nämä pienet töppöset lähtivät joululahjaksi kummitytölle. Viime vuonna tein, harvinaista kyllä, kolme itseneulottua joululahjaa. Kahdet olivat ihan peruslapaset Drops Alpacasta, niistä ei löydy kuvia. Ei näissä töppösissäkään mitään ihmeellistä ole. Nämäkin ovat Drops Alpacasta, kolminkertaisena neulottu. Kaapista löytyi kolme vajaata kerää ja sain ne kaikki kulumaan näihin. Paino oli tasan 50g ja puikkoina 3,5mm. Onneksi tiedot tulivat merkityksi Ravelryyn, eihän niitä muuten muistaisi ollenkaan.


Tuli hirveä halua saada punainen huivi jouluksi. Ensin suunnittelin huivia punaisesta Jitterbugista, kun sitä sattui olemaan yksi vyyhti. Se tuntui kuitenkin vähän paksulta ja halusin hieman juhlavamman huivin. Olin jo lähes tilaamassa lankaa, kun tuli mieleen tutkia vähän omia lankalaatikoita. Ja kas vain, sieltähän löytyi ihan oikeaa huivilankaa, Bc Garnin Jaipur Silk Finoa. Ostettu viime kesänä Titityystä.


Malliksi valikoitui Cascata Twist Collectivesta. Väri on tosi kaunis, käsinvärjätty punainen. Puikkoina käytin 3,0mm.



Tämäkin on vielä viime vuodelta. Kauluri, jonka kohtalosta en ole vielä ollenkaan varma. Malli on Brooklyn Tweedin Tweedin Jaredin Ptarmigan. Lanka on Ilulta tilattua kashmirsukkista, joka on kyllä yksi mun lempilangoista. Jätin pitsikuvion pois, kun se näytti niin levottomalta. Mutta se kohtalo. Tämä on liian iso mun kaulaan. Pitäisi purkaa, mutta en ole saanut aikaiseksi. Tuo malli on niin kaunis, että teen toisen jostain yksivärisestä langasta. Lanka on ihanaa ja ihanan väristä, vaikka ei olekaan mulle tyypillistä.


sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Täällä on vaivannut väsymys. (Saamattomuus, laiskuus?) Neulonut olen, mutta raportointi laahaa jälkijunassa. Kun oli valoakin niin vähän välillä.
Äidille valmistui Kaikukukka jo lokakuun lopussa. Lankana on ihanaakin ihanampi Ilun kashmirsukkalanka. Ja väri herkullinen oranssi.
Tässä toinen syy, miksi bloggaaminen on jäänyt. Yritin jo aikaisemmin jättipäivitystä, mutta tämän ongelman takia se jäi tekemättä. Blogger haluaa jostain syystä kääntää kuvat ihan nurin niskoin, enkä ymmärrä miten saisin kuvat oikein päin. Jos joku tietää tähän neuvon, otan kiitollisena vastaan. Ja käännän kuvat oikein päin.
Huivin malli on siis Echo Flower Shawl, lankaa meni metriä vaille 100g ja puikot olivat 5mm. Nämä tiedot laitoin Ravelryyn aikaisemmin muistiin, muuten ei kyllä pysy mikään päässä.

Edit. Kuvat käännetty oikein päin.

tiistai 9. marraskuuta 2010


  
Ei mun pitänyt. Mutta kun Maire huusi niin lujaa, en vaan voinut vastustaa.
Maire muutti mun luo neulontain kirsiltä. Oon ihan hassun onnellinen.
Voi, kun sais vielä tilata aikaakin laatikolla.