lauantai 31. lokakuuta 2009

Vihdoinkin päivä, jolloin olen päivänvalon aikaan kotona. Ei mulla paljoa valmista ole, yhdet sukat kuitenkin.


Wollmeisesta raitasukat. Ihan tavalliset perussukat kärjestä aloitetut ja tiimalasikantapää. Puikot 2,25mm, Titityyltä nämä neliskanttiset uutuuspuikot. Mukavalta tuntuvat kädessä, voisin vaikka tilata toisenkin satsin. On ihana harrastaa välineurheilua. Tuo puikkokoko on se jota, eniten käytän sukissa. Lankaa meni yhteensä 102g. Sattui moka ravelryn tallennuksessa, laskin kaikki värit erikseen, mutta ei ne olleetkaan muistissa. Miellyttävä lanka neuloa ja ihanan tuntuinen jalassa. Olen kyllä enemmän käyttänyt ohuempia lankoja (100g/420m), ehkä tämä on himpun liian paksua mun mieleen.

Aikaisemmin jo kirjoitin mun sukkaohjeongelmasta. Silloin päätin, että seuraavan teen ohjeesta eikä siihen tule tiimalasikantapäätä. Kuten edellä näkyy, päätös ei pitänyt. Mutta tässä todiste, seuraavat tulevat ohjeesta eikä ole tiimalasikantapäätä.

Tässä syy, miksi tykkään tuosta tiimalasikantapäästä. Vaikka kuinka yritän, lapun toinen reuna on löysä. Tuo vasen reuna. Oikea on napakka ja kaunis, mutta tuo toinen tuollainen ärsyttävän lörppö. Onko siihen jotain niksiä, osaako kukaan auttaa?

Ja tämä veljenpojan pusero on edelleen vaiheessa. Voi olla, että poika kasvaa siitä ulos ennen kuin täti saa sen valmiiksi. Nyt arveluttaa tuo tasku. Yläosa on vaakaraitaa ja tasku tulee pystyraitaa. Tekis mieli tehdä uusiksi ja vaakaraitaa taskuunkin. Pääntien resori ja olan napituslista puuttuu. Ei paljon mitään, kun vaan sais aikaiseksi.


Lumisessa on menossa toinen tasku, toinen on jo valmis. Hitaasti tämäkin valmistuu, mutta ei se haittaa. Kyllä se on tulossa.

lauantai 10. lokakuuta 2009

Laiska bloggaaja täällä, hei! Jotenkin aika vaan kuluu, enkä ole saanut aikaiseksi päivittää. Työ haittaa harrastuksia ja muuta sellaista kliseistä tekosyytä. Pimeys vie voimat. Heti kun on valoisampi päivä, on enemmän virtaakin.


Mutta oon mä oikeasti jotain tehnyt. Löysin kamerasta tällaisen kuvan, ja muistin, että lyhensin tuota kaulahuivia. Siitä tuli kyllä aivan liian pitkä, kun ahnehdin kaikki 200g samaan huiviin. Se meni mulla noin neljä kertaa kaulan ympäri. Otin sitten välistä pätkän pois, ja nyt se on aika hyvä. Saumakohdasta ei ole kuvaa, ei siitä ihan kympin suoritus tullut, mutta ei se käytössä haittaa.


Nyt mullakin on Lacy Baktus. Lankana Ilun merinovilla, puikot muistaakseni 3,75mm. Tein ensimmäisen version 3mm puikoilla, mutta siitä tuli liian lyhyt ja meni purkuun. Toisen version tein paksummilla puikoilla ja lisäykset joka toisella kerralla. Näin sain siitä just sopivan mittaisen.


Sitten näitä aloitettuja. Ihana villatakki, tikrun Luminen. Ostin ohjeen heti, kun se julkaistiin. Ihana malli! Lankana mulla on ohut Pirkkalanka, jonka neulon kahdelta päältä ja puikot on 4mm. Hihat valmiina, miehusta pitäisi aloittaa.


Tämän olisi pitänyt olla tänään valmis, kun näen veljenpojan ensimmäisen kerran. Kuten näkyy, ei ole valmis. Tästä myöhemmin lisää.


Ehkä tuo edellinen olisi valmis, jos nämä langat eivät olisi huutaneet niin hirveästi. Joka kerta kun kävelin laatikon ohi, se rääkynä kuului. Ja kun en osannut päättää millä värillä aloitan, otin kaikki värit käyttöön. Ihanaa lankaa!