keskiviikko 18. maaliskuuta 2009

Ette arvaakaan, mitä täällä on valmistunut. Olen varma, että luulitte tämän jo joutuneen keskeneräisten käsitöiden hautausmaalle. No, ei se haittaa. Sinne se meinasi joutuakin.

(Huomaatteko hihat? Ne on sitten sillain kuin joku ne leikkasi.)

Talvilomalla olin sitten ahkera ja tein takin loppuun. Eniten aikaa kyllä meni siihen, kun mietin että miten jaksaisi ommella.

Eihän se täydellinen ole. Voisin luetella yhden arkin verran kohtia mihin en ole tyytyväinen, mutta ei ehkä kannata. Voi sitä virheistä huolimatta käyttää, ja tuosta kankaasta pidän edelleen tosi paljon.


Virheiden luettelemisen sijasta aion nyt kertoa mihin olen tyytyväinen. Kaulus onnistui hienosti. Ja napit on ihanat! Oulusta Nappi-Kikasta, jossa on omistajanvaihdoksen myötä palvelu parantunut huimasti.


Selkä on myös kaunis. Laskeutuu minunkin päällä yhtä hyvin kuin tuon nuken. (Vasemmassa hihan pyöriössä ei oikeasti ole tuollaista ihme möykkyä. Seli seli.) Vastalaskos meinasi törsöttää ensin, mutta onneksi isä keksi mikä siinä oli vialla. Ompelin laskosta vähän matkaa kiinni, kun se aluksi oli saumasta asti auki. Se parani heti.

Eniten olen tyytyväinen itseeni siinä asiassa, että tein sen valmiiksi. Luulen, että ilman tätä blogia se olisi jäänyt tekemättä. Kun sitä esittelin tekovaiheessa, tuntui että on luovuttamista, jos en edes yritä kunnolla. Mutta ihan heti en takkia ala ompelemaan. Vaikka vähän viikonloppuna mietin, että tekiskö perään kesätakin.

lauantai 7. maaliskuuta 2009





Edellisen kirjoituksen keskeneräiset sukat valmistuivat, kun se toinen aloitus alkoi tökkimään. Innoissani aloitin uutta, ja neuloinkin ensimmäisen sukan pohkeeseen asti ennen kuin se sai purkutuomion. Se oli siis sen sukan kohtalo, anpali, kun sitä kyselit kommentissa. Mutta uus on tulossa! Tosin sekin vaati monta aloitusta, mutta luulen, että nyt teen valmiiksi asti.

Vielä noista valmiista sukista. Edellisessä kirjoituksessa kerroinkin, mikä niissä oli lähtökohtana. Ja aika hyvin niistä tuli esikuvansa näköiset. Istuvuus vaan on vähän sinne päin. Kärkeen tein normaalia leveämmän nauhan, josta kavennukset lähtevät. Se tekee pussin tuohon varpaiden päälle ja jalkapöydän muotoilukin auttaa sitä vielä. Päättely tuli liian löysäksi niin, että sukat on makkaralla nilkassa. Se olisi kyllä helposti korjattava, kun vaan viitsisi. Lanka on ihanaa, Ilun sukkalankaa. Raidoitusta tulikin monenlaista, kapeampaa ja leveämpää, mutta hyvin raidoittui! Ja olipa ihana ottaa kuvia, kun on se kaukolaukaisin! Harmi vaan, kun kamera ei ilmoittanut, että tuossa kuvassa mikä on pohjasta, sauma ei ole suorassa.

Ensi viikolla onkin talviloma, ja eilen kävin sen kunniaksi ostamassa puserolangat.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Suloiselle tytöntyllerölle valmistui tällainen neuletakki. Malli on tämän vuoden ensimmäisestä Suuri Käsityölehdestä. Tällä kertaa tein lähes kokonaan ohjeen mukaan ja vieläpä käytin ohjeen mukaista lankaa, Sirdar Snuggly baby Bamboo. Puikot vaihdoin puoli numeroa pienemmäksi, 3,5mm, kun neulosilla tuli niin lörppänää neulosta. Hihat kyllä näyttävät vähän pitkiltä, saa nähdä pitääkö niitä vielä lyhentää.


Tätä tehdessä tulin kyllä siihen tulokseen, että en tee enää näin pieniä neuleita noin paksusta langasta. Neuloin hihat ja miehustan pyöröneuleena niin, että ommeltavaksi jäi ainoastaan hihanistutus ja olkasauma.

Mulla on pari pientä laatikollista ilun lankoja. Tämä sukkalanka oli varmaan ensimmäinen tilaus ilulta, ja se on odottanut mallia näin kauan. Jotenkin mun mielestä näissä pätkävärjätyissä menee pintaneulokset hukkaan, ja yksinkertaisia mutta silti erilaisia malleja on vaikea löytää. Ja kun oma mielikuvitus ei riitä niiden keksimiseen. Lopulta aloin tehdä tästä Arch-shaped Socks -ohjeella. Sitten seuraava ongelma on, että en jaksa lukea ohjeita. Kolmas tulee siinä, että teen mielellään varpaista päin jotta saan koko vyyhdin käytettyä. Joten nämä sukat ovat jotain sinne-päin kuvien mukaan tehdyt.

Mutta sitten kävi niin, että postissa tuli taas uutta lankaa. Joka oli niin herkullista, että se oli pakko laittaa heti puikoille. Yritin kyllä tehdä nuo edelliset valmiiksi, mutta kun lanka ei lopu sitten millään, enkä halua jättää niitä nöttösiä, joille ei keksi mitään käyttöä. (Tämä sukka on jo paljon pidemmällä, kuva on otettu perjantaina.)