torstai 31. joulukuuta 2009

Sainpas tällekin kuukaudelle yhden valmistuneen esiteltäväksi! Ja kyse ei sitten ole joululahjaneuleista, niitä ei valmistunut tänäkään vuonna yhtään kappaletta. Tarkoitus kyllä oli jotain pientä tehdä, mutta ei niistä sitten mitään tullut. En saanut edes aloitettua. Jouluaattona neuloin siskolle pipon, mutta se lähti niin pikaisesti eteenpäin, etten ehtinyt edes kuvaamaan.


Ilulta tilasin taas joulun alla lankaa. Bambusilkkisukkalankaa (väri Sanni ja Marleena), josta en kyllä raski sukkia neuloa. Malli on ihana Lacy Kerchief Scarf, puikot 3,5mm ja melkein koko vyyhdin sain menemään, 94g. Tämän jälkeen pitää saada kaikki keskeneräiset valmiiksi ennen uuden aloitusta.


Kiitokset kaikille lukijoille tästä blogivuodesta!
Onnekasta ja neulerikasta uutta vuotta!