sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Fiskarsin ihanissa maisemissa vietin viime viikonlopun. Sää ei kyllä suosinut, mutta seura oli mitä parhainta.


Aikaisemmin mainitsemani takki sai kotona purkutuomion. Neuloin sitä niin vauhdilla, etten ollenkaan seurannut minkälainen tulos on, tein vain ohjeen mukaan. Kun sitten katsoin sitä kokonaisuutena, se näytti ihan muotopuolelta. Miehusta oli leveä ja hihat kapeat. Ja siihen loppui se kiire. Otin kuitenkin mukaan, että voin tarkistaa onko koko ollenkaan oikea.

Ja siinähän kävikin niin, että kummitytön äiti oli sitä mieltä, että takki on just hyvä. Niinpä neuloin puuttuvan nappilistan, ja siinä se oli! Nappeja mulla ei ollut, mutta onneksi niitä löytyy joka kaupungista. Mielenkiintoista nähdä myöhemmin, minkälaiset napit takissa on. Lapsi on ihastunut nappeihin, joten varmaan jotkut ihanat. Kun niitä pitää katsella viiden minuutin välein. Takkia ei saatu sovitettua, kun vaatteiden pukeminen on tämän tytön mielestä maailman inhottavin asia, mutta kyllä se varmaan sopiva oli. Malli Dropsin Sammakkotakki, lanka Drops Safran, melkein 200g ja puikot olisko ollut 3mm.

Lähtiessä olin tehnyt päätöksen, että tällä matkalla ei sitten lankaa osteta. Täytyy tunnustaa, että melkein Jyväskylään asti pääsin ennen kuin sortuminen tapahtui. Pysähdyimme (ensimmäisen kerran) Hirvaskankaalla ja siellähän on Silkkivilla. Tarkoitus oli mennä vain katselemaan, mutta tajusin vasta ulos tullessa mitä oli tapahtunut. Heidi kirjoitti joku aika sitten: "Sortuminen on ihanaa." Tämä tuli mieleen, kun tulin liikkeestä kassin kanssa ulos. Mutta tämä sortuminen oli sitten reissun ainoa. Kylmän viileästi kävelin Menitan, LankaMaailma Nordian ja Porvoon teetee Shopin ohi. Tuo lanka on Utunan kampavillaa ja sille on ihan oikea suunnitelma. Lisäksi sitä saa niin harvasta paikasta, että senkin puolesta ostaminen oli sallittua.

11 kommenttia:

Kaisa kirjoitti...

Minä olen aina haaveillut pääseväni Fiskarsiin. Koskahan saisin aikaiseksi.

Kristiina kirjoitti...

Miullakin on Fiskars kesän ohjelmistossa. Monenlaista simänruokaa tarjolla. Mmm.. mehevän punaista lankaa, kiva nähdä mitä siitä syntyy..

Samma kirjoitti...

Lanka näyttää lumoavalta <3

kaisa kirjoitti...

Fiskars on tosi kaunis paikka kesällä. Mun veli on asunut siellä toista kymmentä vuotta, monta kertaa olen ehtinyt käydä siellä.

Tuolle langalle mulla oli jo ohje odottamassa. Tiesin heti kun näin langan, mitä siitä tulee. Ihana huivi. Siis malli ja lanka on ihana, toivottavasti lopputuloskin.

Taija K kirjoitti...

Joo, sortuminen on ihanaa. Ihanalta näyttävät myös ostoksesi ja neule.

Heidi kirjoitti...

Kyllä tuollaiseen lankaan saakin sortua :) .

kaisa kirjoitti...

Nämä sortumiset on kyllä vielä aika viattomia. Mutta täällä on kiva niistä kertoa, kun ymmärrystä riittää.

juuli kirjoitti...

Kyllä sortumisella on puolensa. teit sen tyylikkäästi, harvinaisilla langoilla.

Villasukka kirjoitti...

Kaverin kanssa suunnitellaan kovasti matkaa Fiskarssiin, mutta saas nähdä - ollaan niin eri puolilla Suomea.

Vanhasta pojasta tulee mulle ensimmäisenä mieleen kaktus ;)

Katharina kirjoitti...

Fiskars-käsityöläisen paratiisi. Ihanat sivut sinulla!

kaisa kirjoitti...

Tuo oli just oikein sanottu, juuli, sortuminen tyylikkäästi.

Villasukka, tehkää sitten treffit fiskarsiin. Se on niin kaunis kesällä. Vanhapoika tosiaan, jotain kaktusta sanotaan siksi, en muistanutkaan.

Kiitos Katharina!