sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Tässä postauksessa piti esitellä Manu. Ihana ruosteenoranssi, kashmirvillalangasta neulottu villatakki. Kuvat piti ottaa, kun ystävä tulee kylään. Syksyisten koivujen katveessa, ihanan syysauringon paistaessa. Näette varmaan tuon ihanan kuvan sielujenne silmillä? Minä ainakin näen. Takki on ihana ja minäkin olen hyvännäköinen.

Ja kuinkas sitten kävikään?  Neuloin vimmatusti kaarroketta, mittailin vähän väliä, kylläpäs se 6 tuumaa pitkä matka. No, onhan siinä nuo laskokset, siihen tulee kamalasti neulosta. Sain vihdoin kaarrokkeen valmiiksi ja sovitin. Kyllähän sitä yhden kerran on hyvä sovittaa. Ja olikin tosi hyvä sovittaa, kainalon kohdat roikkuivat lähes vyötäröllä. 6 tuumaa oli aivan liikaa, ohje olikin senteissä eikä tuumissa. Ei muuta kuin purkuhommiin.

Ystävä tuli kylään, ja Manu oli edelleen kesken. Sain laskokset tehtyä ja sovitin toisen kerran. Ystävän kaunis kommentti oli, että onhan se vähän viktoriaaninen. Ja olihan se. Lanka on jäykkää, laskokset eivät laskeudu kauniisti. En usko, että pesu pehmentää tarpeeksi. Joten lähes valmis Manu menee purkuun. (Ja kaiken lisäksi, aurinko ei edes vilahtanut, kun ystävä oli kylässä.)


Mutta ei hätää, langalle on jo uusi suunnitelma. Siitä tulee seuraavaksi Helmi. Ja löysin jo tänään uuden kuvauspaikan. Siltä varalta, että siinä vaiheessa, kun Helmi on valmis, löysin paikan, johon voin huoletta pystyttää jalustan. Voi vaan käydä niin, että siinä vaiheessa, kun Helmi on kuvauskunnossa, siellä on lunta. Mutta on hyvä, että on suunnitelmia.


Oon mä jotain valmistakin saanut. Saanko esitellä, sukat 2-vuotiaalle. Petäjä-sukat Ullasta. Tykkään mallista tosi paljon, nämä on muistaakseni kolmannet tällä mallilla. Tosin minä neulon ne ohjeesta poiketen kärjestä alkaen ja tiimalasikantapäällä. Lanka on Sisua, menekki 36g ja puikot 2,25mm.

19 kommenttia:

-sanna- kirjoitti...

Argh, purkaminen ottaa ainakin minulla aina luonnon päälle. Ihailtava suhtautuminen sinulla!

kaisa kirjoitti...

sanna, ei mulla ota.:) Ehkä mulla on niin paljon kokemusta siitä, mulla lähtee aika helposti puikot pois.

helena kirjoitti...

Voi Manu-parka! Väri on kaunis ja siitä tulee upea Helmi! Mullakin on muuten Helmi seuraavaksi jonossa, siis sitten kun nyt kesken oleva työ tulee ensin valmiiksi...

kaisa kirjoitti...

helena, Manu tulee joskus jostain toisesta langasta! Ja kyllä, siitä tulee upea Helmi. Näen senkin jo sieluni silmillä. Saan nähdä miten loppujen lopuksi käy.

Tess kirjoitti...

Auts :( Mistä langasta muuten neuloit? Tuli vaan mieleen, että monet villalangat kyllä pehmenevät todella selkeästi kastelun myötä. Kaunis väri, siitä tulee ihana mikä tahansa siitä tuleekin :D

JaaPa kirjoitti...

Voi harmi :(
Tuo olis ollut ihana väri Manuun, mutta kyllä siitä tulee upea Helmi vielä :D

Anonyymi kirjoitti...

Tällä sinun kokemuksellasi minä saattaisin hyvin todennäköisesti pyykätä Riku-lankani ennen neulomista. Varsinkin kun DK on paksua, mutta niinhän tuo malli edellyttää. Väri on edelleen i-ha-na ja onneksi se ei vanhene.

Kyllä täälläkin on neulottu Dragonnettea takaperin toistamiseen, koska joku huitaisi sitä 1,5 tuumaa liian paljon. Paljon saa oppia kun hyppää puikkokoossa alaspäin.

Helmelle voisi alkaa suunnittelemaan ainakin sinistä kuvaustaustaa. ;)

Lapinita

kaisa kirjoitti...

Tess, tuo lanka on Colourmartilta tilattua kashmirvillasekoitetta. Kyllä se pehmenee, tein mallitilkun jonka pesin.

JaaPa, harmistus on mennyt ohi. Helmi siintää katseissa...

Lapinita, en mä millään jaksa vyyhdittää tuota. Se passaa Helmeen varmasti. Sininen tausta, mikä sulla on mielessä?

Anonyymi kirjoitti...

Ei mulle vielä ole mitään tiettyä sinistä taustaa mielessä. Eikös kyse ole vastaväreistä...? Kumpikin toisilleen edukseen.

Lapinita

Soile kirjoitti...

öy nöy. ja minusta kun tuo näytti niin kauniille. ehkä sitten olen viktoriaaninen?

kaisa kirjoitti...

Mä aivan ajattelin, että jos sulla oli joku sininen mielessä. Löysin tänään ihanan mäntymetsän, tai oon mä siellä ennenkin käynyt, mutta nyt pitkästä aikaa. Se mulla oli nyt mielessä, mutta saa nähdä miten tuo talvi ehtii tulla.

kaisa kirjoitti...

Soile, näkisitpä sen mun päällä. Vaikka mulla onkin luisut hartiat, en halua ihan noin paljon niitä korostaa.

Minna kirjoitti...

Sanoisinpa, että harmillista Manulle ja sinulle, mutta olipas erittäin hauska postaus. Kiitos!

Eevu kirjoitti...

Voihan vitalis! Kauhiasti olet nähnyt vaivaa ja lopputulos jäi tulematta.

Onneksi langallesi on jo toinen suunnitelma.

kaisa kirjoitti...

Minna, ole hyvä!

Kiitos myötätunnosta, Eevu! Sun oma Manu on kyllä tosi kaunis.

outi kirjoitti...

No voi sun surkea sitä Manua. Onneksi aurinko pysyi poissa; se se vielä olisi puuttunut, että kuvauskeli olisi näissä harmaissa ollut täydellinen. Ja onneksi sulla tuntuu olevan varasuunnitelma. Ja sukat!

kaisa kirjoitti...

Outi, lanka on laitettu tänään uudestaan puikoille. Oikeastaan mulla alkoikin kyllästyttämään se koko Manu. Helmi on paljon kivempi.

Anonyymi kirjoitti...

Heissan pitkästä aikaa! Kävin kurkkaamassa tuon manun sekä minimanun.. Ihana neule, minun makuun! Ja juuri vihreänä. Aah! Anja

kaisa kirjoitti...

Ajna, hommaapa tuo ohje. Osaisit varmasti tehdä sen. Ajan kanssa. Minimanukin on aivan ihana.