sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Vihdoinkin jotain valmista. Ja tämä kyllä tulee tarpeeseen. Ihanan lämmin ja sopivan kokoinen. Malli on siis suursuosion saanut February Lady Sweater. En kyllä tehnyt tätä ohjeen mukaan, kun tiheys oli aivan eri. Otin sieltä aloitussilmukaat ja sitten tein lisäyksiä kunnes oli sopiva. Ennen pitsineuletta olevat lisäykset jätin pois kokonaan. Olisi ehkä vähän niukempi voinut olla, vähän pussittaa raglanin alaosasta. Lanka on aivan ihanaa Hjertegarnin Merinosilk (60% merinovilla, 20% silkki, 20% bambu), menekki tähän oli 300g. Lankaa ei siis ollutkaan enempää, kun en raskinut ostaa sitä. Ostin langan kesälomareissulla ilman mitään suunnitelmia, enkä kyllä olisi uskonut, että se riittää tähän ellen olisi huomannut miten vähällä määrällä Hansu oli tehnyt omansa. Pääntieltä aloitettava malli on siitä hyvä, että sitä voi neuloa niin pitkään kuin lanka riittää.


Olen huono poseeraamaan, eikä mulla ole kuvausassintenssia jolle voisi sanoa, että ota hyviä kuvia. Siksi ainoastaan tämä yksi kuva itseni päällä. Yritän opetella tätä lisää (hame odottaa kuvausta). Mun kuvausassistenssi kyllä poseeraa tunnollisesti hyväksi valitsemassaan asennossa, joten yksi kuva siitäkin ettei jäisi tuon yhden varaan.


Puikoilla on tietysti jo uusi työ, kummitytölle villatakki talven pakkasissa lämmittämään. Olen aivan ihastunut tuohon neulospintaan, se on yksinkertaisuudessaan täydellisesti koukuttava. Tämän neulomisessa olen käyttänyt Katrin antamaa neuvoa edellisen kirjoituksen ongelmaan, kierrän langan pikkusormen ympäri saadakseni neuloksesta napakampaa. Ja luulen, että se toimii. Neuloksesta tulee tosi siistiä ja napakkaa. Lankakin on kyllä aika tiukkakierteistä, silläkin on osansa siinä. Ajattelin tehdä tähän hihoihin ja huppuun jotain palmikkojuttua, suunnittelu on vähän kesken.


Aika ruskeasävytteistä näyttää olevan. Mulla menee vähän sillain, että kun on joku lempiväri, sitten kaikki on sitä. Ja ruskeita lankoja on vielä varastossa vaikka kuinka paljon.

15 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Upea february lady sweater! :) Täällä myös sama puikoilla - on se vaan niin ihana.

kaisa kirjoitti...

Kiitos jina! Se on kaunis, ja helppo neuloa.

Kaisa kirjoitti...

Uskomatonta, että sait tuolla lankamäärällä noin pitkät hihat ja helman! Millä puikkokoolla neuloit? Mä aloitin juuri kehitysvammaiselle siskolleni 50v. lahjaksi samaa neuletta Gjestalin Fönistä, tiheys on täsmälleen ohjeen mukainen ja lankaa on vaan 350 g kun en tajunnut ostaa sitä Tapiolta enempää vaikka oli tarjouksessa... Jännä nähdä paljonko pitää tilata lisää!

kaisa kirjoitti...

Joo, sain tosiaan. Tuossa on aika paljon metrejä, 50g=150m ja puikot oli 3,5. En huomannut laittaa sitä tekstiin. Koko on jotain S-kokoa.

Heidi kirjoitti...

Ruskea on kaunis väri, varsinkin näin syksyllä. Tuo February Lady on kerrassaan kaunis!

kaisa kirjoitti...

Kiitos Heidi!

Kristiina kirjoitti...

Kaunis takki, ymmärrän kyllä mallin suosion.

Jules kirjoitti...

Kaunis neule. Nuo pitkät hihat on kyllä varmasti monikäyttöisemmät kuin lyhyet. Väri on myös ihanan syksyinen.

kaisa kirjoitti...

christina, kiitos, tuon suosion on kyllä helppo ymmärtää. Takki on nätti ja helppo tehdä.

Kiitos jules. Minä olen niin viluinen, että en edes ajatellut lyhyitä hihoja. Tuo on kyllä lämmin, just sopivaa lankaa minulle.

Usimarjaana kirjoitti...

Voi vitsi, minullakin on tuo samainen sweater työn alla, olen jo ensimmäisessä hihassa menossa ja nyt alan olla sitä mieltä ettei olisi kannattanut tehdä niitä levennyksiä ennen pitsiä, vasta nyt tajusin, että olishan ne voinut jättää tekemättäkin... niin sitä tulee orjallisesti noudatettua ohjetta. Mut on se kyl tosi leveä, ja varsinkin selästä ei istu ollenkaan... pitäisköhän purkaa... plääh... toisaalta jos se ei miellytä valmiina niin ei tule käytettyä...

kaisa kirjoitti...

Kyllä mäkin sen ensin tein ohjeen mukaan, eka hiha oli valmiina ja miehustaakin aika pitkälle. Purin sen. Onhan se vähän inhottava purkaa, mutta jos se vaivaa myöhemmin, niin ei sitä tule pidettyä, ei mulla ainakaan.

juli kirjoitti...

Aivan ihana valmis neule. Ja uskomattoman vähän lankaa siihen meni. Taisinpa innostua minäkin...

kaisa kirjoitti...

Juuli, tuossa Merinosilkissä on metrejä uskomattoman paljon. Se kyllä kompensoi langan hintaa, arvokastahan se on. Mutta ihanan lämmintä, oon todella tyytäinen tuohon.

Villilanka kirjoitti...

Vau! Hieno FLS! Omat Merinosilkit juuri lisääntyi ja piisaisivat nyt hyvinkin tuommoiseen :) Eipä tullut aiemmin mieleenkään että voisin neuloa niistä February Ladyn.

kaisa kirjoitti...

Kiitos villilanka! Muutaman käyttökerran jälkeen tykkään edelleen tuosta ja se on ihanan lämmin. Ainut mikä harmittaa, niin se nyppyyntyy. Sehän oli kyllä odotettavissakin, lanka on niin pehmeää. Mutta ei välitetä siitä!