tiistai 8. heinäkuuta 2008

Tämä melkein unohtui muuttohässäkän aikana. Siitä pitäisi siis tulla hame. Se näyttääkin ihan hameelta. Pesin sen tänään ja asettelin kuivumaan. Siinä se näyttää lyhyeltä ja leveältä. Onko minusta tullut sellainen? Huomenna sen näkee, tai ylihuomenna. Jos tästä ei mainita myöhemmin mitään, se on joutunut jonnekin nurkkaan häpeämään. Kolmatta kertaa en aio sitä neuloa.


(Niin harmaa päivä, että oli pakko käyttää salamaa, että sai edes jotain tolkkua kuvasta.)


Nämä pienet sukat valmistuivat viikonloppuna lämmittämään kummitytön jalkoja. Lankana Anti Tickle, sama josta neuloin peiton, puikot olivat 2mm. Raidat ovat aina-oikein -neulosta (2s), tiimalasikantapää, kärjestä aloitettu ja 2x2-resoriin lopetettu, koko: vauva.

maanantai 30. kesäkuuta 2008

Pientä valmistunutta. Ilun lankoja olen tilannut jo monta vyyhtiä, tässä ensimmäinen valmistunut niistä.
Malli on monelle tuttu Knittyn Lace ribbon scarf. Lanka on villa 75%/bambu 25% -sekoitetta. Neuloin muistaakseni 3,5mm puikoilla. Menekki yksi vyyhti, 100g. Malli on mukava neulottava, voi ihan huoletta lukea tai surffailla samalla. Lanka tuntuu hieman karhealta, mutta jospa se pehmenis käytössä. Tämänkin neuloin kahteen kertaan. Ensimmäisestä tuntui tulevan vähän pieni, joten vaihdoin isommat puikot ja neuloin uudelleen. En oikein ole vielä sisäistänyt pitsineuloksen vaatimaa puikkokokoa. Melkein voisi ottaa säännöksi että, mikä tuntuu hyvältä, siitä seuraava koko on parempi.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Muutto on onnellisesti takana. Osa tavaroista vielä hakee paikkaansa (paikannäyttäjä on ollut väsynyt), mutta suurin osa on jo paikoillaan. Olen niin nauttinut olosta omassa kodissa. Ja tästä tilasta! En ymmärrä, miten nämä kaikki tavarat mahtuivat vanhaan asuntoon.


Työhuoneen ikkunasta on paras näkymä tässä asunnossa. Nuo puut ovat niin ihania, vihreitä!


Tikru oli saanut työsuhde-etuna vanhoja ovia. Mullakin oli samanlainen onni. Työpaikan kellarista löytyi tämä, ja työnantajani antoi sen mulle. Siitä oli tarkoitus tulla joskus pöydän kansi, mutta se on harmillisesti vääntynyt, joten se jää tuohon. Kaunis se on siinäkin. Edessä olevan kaverin ystäväni toi lahjaksi. Sopii täydellisen hyvin tuohon paikkaan.


Olen mä vähän neulonutkin. Ilun värjäämät langat ovat koukuttaneet minut ihan täysin. Tässä ensimmäinen puikoilla, muut ovat vielä vyyhdillä. "Lauralle", bambusukkalanka. Ei tule sukkia vaan huivi, Lace Ribbon Scarf Knittystä. Ja jotta langat eivät loppuisi, tilasin juuri lisää. Muutossa kyllä totesin, että lankoja olisi yhdeksi talveksi vaikka ei yhtään enää ostaisi. Mutta kun ne ovat niin ihania. Ei varmaan tarvitse selitellä.

torstai 5. kesäkuuta 2008

Onneksi kuume ei estä neulomista. Pakkaamistahan se haittaa aika paljon. Sain hameen neulottua vihdoin valmiiksi. Täytyy toivoa, että tässä sanonta "kolmas kerta toden sanoo", ei pidä paikkaansa. Olen tämän jo kerran neulonut, ja siitä tuli silloin liian pieni. Pesu ja pingotus jää odottamaan ensi tai jollekin muulle viikolle. Voi olla, että jos ilmat jatkuvat tällaisina kuin nyt, käyttökin jää syksylle.

Viime viikolla sain vihdoin valmiiksi Shallowtail Shawlin. Lauantaina oli kummitytön ristiäiset ja halusin sen sinne päälle. Väsyneenä torstai-iltana reunusta väänsin reunusta ja sehän tökki. En millään saanut silmukoita täsmäämään ja lopulta neuloin vaan väkisin loppuun. Lopputulos on sitten hyvin epämääräinen. Keskisilmukan toinen puoli menee oikein, mutta toinen ei ollenkaan oikein. Puran sen vielä kerran ja ehkä neulon vähän isommilla puikoilla. Haluaisin siitä vähän laskeutuvamman kuin mitä se nyt on. Sitten on koko huivi ehkä noin kolmeen kertaan neulottu.


Käytössä huivi kuitenkin oli. (Olen rajannut vauvan pään törkeästi pois, ja omaanikin olisi vielä enemmän rajata.)

keskiviikko 4. kesäkuuta 2008

Veljeni sai reilu kuukausi sitten pienen tytön, minusta tuli täti! Vauvat ovat ihania, ja vauvoille on ihana neuloa kaikkea söpöä. Ne valmistuvatkin niin nopeasti. Komerossa löytyi tällaista villalankaa, jota oli jäänyt neuletakista, jonka tein siskolleni melkein viisi vuotta sitten. Vaikka värit eivät olekaan perinteisiä vauvavärejä, uskalsin kuitenkin tehdä siitä peiton pikkuiselle. Näitä tilkkuja on sitten mukava neuloa, ei tarvitse ajatella mitään, ja voi samalla lukea tai surffailla netissä.



Lanka on Piikkopirrasta tilattua Anti Tickle -lankaa, 100% villaa. Neuloin tilkut 2,5mm puikoilla. Vaakaa en omista, joten en osaa sanoa paljonko lankaa meni. Neuloin vain lähes kaikki langat loppuun, ainoastaan oranssia on vähän vielä jäljellä.


Ja tässä on se takki, josta langat jäivät tähteeksi. Tämä on koneella neulottu.

Luulin, että pääsisin jo loppuviikosta muuttamaan, mutta eihän se niin mennyt. Olen yrittänyt tsempata itseäni pakkaamisen suhteen (se on niin tylsää), mutta huonosti on sujunut. Oli tarkoitus, että pidän to-pe ylityövapaita ja perjantaina vien tavarat uuteen paikkaan. Mutta nyt selvisikin, että saan avaimet vasta lauantaina tai viimeistään sunnuntaina. Vielä muutama päivä täällä kaaoksen keskellä.

torstai 22. toukokuuta 2008

Asian vierestä.

Inhoan sitä, että...


...joudun säilyttämään tavaroita pöydän tai sängyn alla. Sängyn alla ei toistaiseksi ole muuta kuin villakoiria, mutta pöydän alle olen jo joutunut laittamaan muutaman laatikon.

...minun täytyy kuivattaa pyykki suihkutilassa. Pyykkitelinettä joudun siirtämään joka päivä, että pääsen suihkuun. Toinen vaihtoehto on pyykin kuivattaminen olohuoneessa. Makuuhuoneessa ei mahdu mitenkään. (Huomaattehan, hienosti miten hienosti olen korjannut telineen? Siinä oli alussa myös punaista lankaa, mutta se on jäänyt jonnekin matkan varrelle.)

...tietokonetta joudun pitämään tilanpuutteen vuoksi stereotasolla. Kyllä on ergonominen asento siinä ollessa.

...näitä rakkaita säilytän normaalisti autossa. Nyt ne ovat tuossa lattialla, kun niitä eilen plarasin. En tee hyvää niille.

Mutta kohta tulee muutos! En jaksa odottaa. Kaksi viikkoa vielä.

Tätäkin postausta tein pitkään ja hartaasti. En millään ymmärrä miten mun pitäisi laittaa nuo kuvat, että ne olisivat niin kuin haluaisin. Nyt ne näyttäisivät olevan jotenkin säännöllisesti, mutta ensin tuli rivivälejä miten sattuu ja aivan liikaa. Ja kuvat olivat miten sattuu. Olkoot.

lauantai 17. toukokuuta 2008

Harmaaseen päivään iloisen väriset sukat. Nämäkin ovat viime vuoden puolella valmistuneet, muistaakseni viime kesältä. Lankana on Regia Color ja mallia otin Tikrun Vyötiäissukista. Tiimalasikantapään olen tehnyt kaikkiin sukkiin sen jälkeen, kun sen opin. En ole koskaan saanut lappukantapäästä siistiä, aina reunoihin jää reikiä. Jostain syystä olen heikkona pätkävärjättyihin lankakeriin tai -vyyhteihin, mutta neuloksena en niistä pidä. Nämäkin ovat niin kirjavat, että melkein silmiä särkee.


Keskeneräisiä töitä. Mielitty esitteli ihanan hameensa jo aikoja sitten. Siitä asti hame on kummitellut mielessäni. Nyt vasta se on työn alla. Tai oikeastaan olen jo kerran sen neulonut, mutta siitä tuli liian pieni (ehkä kannattaisi sovittaa työtä välillä eikä neuloa sitä ensin valmiiksi). Nyt siitä saattaa tulla hieman liian iso, mutta se on helpompi korjata. Lankana on Garnstudion Safran ja Schoeller Loden.


Toinen keskeneräinen on Swallowtail Shawl, jota neulon Secret Woolilta tilatusta ohuesta alpakkalangasta, Cherry Tree Hillin Suri Alpaca Lace. Olen menossa ensimmäisessä nyppyrivissä. Tein Budding Lace 2 -kaaviota 24 toistoa, muuten huivista olisi tullut mitättömän pieni. Toivon vain, että lanka riittää loppuun ettei tarvitse purkaa ja tehdä pienempää.